Työsopimuslain (TSL) 7:2.2 §:ssa on lueteltu esimerkkejä tilanteista, joissa työntekijän irtisanomisperuste ei täyty. Kiellettyjen irtisanomisperusteiden luettelo on säilynyt samansisältöisenä vuosien saatossa. Nykyinen esimerkkiluettelo vastaa pitkälti vuoden 1970 työsopimuslaissa kiellettyjä irtisanomisperusteita. Luettelo ei ole tyhjentävä, joten kaikki mitä laissa ei ole nimenomaisesti kiellettyä, ei ole välttämättä sallittua.
Lainkohdan mukaan irtisanomisperusteina ei voida pitää ainakaan työntekijän sairautta, vammaa tai tapaturmaa, ellei hänen työkykynsä ole näiden vuoksi vähentynyt olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista. Sairauden käsitettä ei ole määritelty, mutta lähtökohtausesti sitä tulisi arvioida työntekijän terveydentilasta esitettyjen lääketieteellisten selvitysten perusteella. Lääketieteellisen ja objektiivisesti luotettavan selvityksen ohella merkitystä voidaan antaa työntekijän subjektiivisille näkemyksille, esimerkiksi silloin kun arvioidaan hänen mielentilaansa tai yleiskuntoa. Työkyvyn arvioinnissa keskeistä on työntekijän yksilöllisten edellytysten ja työn asettamien vaatimusten välinen tasapaino. Irtisanominen sairauden perusteella ei ole sinänsä kiellettyä, jos sairaus olennaisesti heikentää työntekijän mahdollisuutta suoriutua työtehtävistä. Esimerkiksi viinurin erottaminen HI-viruksen perusteella ei ole perusteltua (KKO 1991:2).
Esimerkkiluettelon toisen kohdan mukaan irtisanomisperusteena ei voida pitää työntekijän osallistumista työehtosopimuslain mukaiseen tai työntekijäyhdistyksen toimeenpanemaan työtaistelutoimenpiteeseen. Lainkohdan perusteella työntekijää ei saa irtisanoa siksi, että hän on osallistunut työehtosopimuslain 8 §:ssä tarkoitettuun lailliseen työtaistelutoimenpiteeseen. Myöskään työehtosopimuslain vastaiseen työtaistelutoimenpiteeseen osallistuminen ei ole irtisanomisperuste, jos työtaistelun on toimeenpannut työntekijöiden yhdistys. Tällöin ei arvioida yksilön, vaan järjestön toimenpiteitä.
TSL 7:2.2 §:n 3 kohdan mukaan irtisanomisperusteeksi ei käy työntekijän poliittinen, uskonnollinen tai muut mielipiteet tai hänen osallistuminen yhteiskunnalliseen tai yhdistystoimintaan. Säännös suojaa ennen kaikkea työntekijän perus-ja ihmisoikeuksia, kuten perustuslaissa turvattuja uskonnonvapautta ja sananvapautta. Säännöksen avulla estetään työnantajaa syrjimästä työntekijöitä. Irtisanomisperusteen täyttymisen osalta on kuitenkin huomioitava työn luonne. Esimerkiksi uskonnollisessa yhteisössä työskenteleviltä voidaan edellyttää yhteisön jäsenyyttä.
TSL 7:2.2 §:n 4 kohdan mukaan irtisanomisperusteena ei voida pitää turvautumista työntekijän käytettävissä oleviin oikeusturvakeinoihin. Oikeusturvakeinoihin turvautuminen voi tarkoittaa esimerkiksi työsuojeluviranomaisen tai lakimiehen palvelujen hyödyntämistä. Työsuhteessa keskeistä on työnantajan ja työntekijän välinen luottamussuhde ja epäselvyydet tulisi lähtökohtaisesti selvittää työpaikalla. Tämä ei kuitenkaan estä työntekijää turvautumasta viranomaisten palveluihin. Irtisanominen voisi tulla kyseeseen lähinnä silloin, kun työntekijä tekee työnantajasta aiheettomia valituksia. Luottamussuhde voi särkyä myös silloin, kun työntekijä pyrkii viranomaisten avulla painostamaan työnantajaa varaamatta ensin tälle tilaisuutta lausua käsitystään asiasta.