Omaisuuden jako avioerossa voi olla riitaisa prosessi. Sitä helpottaa, mikäli avioliiton solmiessaan puolisot tekevät aviovarallisuusoikeudellisen sopimuksen. Kun puolisot eroavat, tämä aviovarallisuussuhde puretaan.
Avioliitossa lähtökohtana on, että avioliitto ei vaikuta puolisoiden omistussuhteisiin tai velkoihin. Kumpikin puoliso omistaa edelleen yksin sen omaisuuden, joka hänellä oli avioliittoon mennessään tai jonka hän myöhemmin saa. Sama koskee puolisoiden velkoja.
Avioliittolain mukaan kummallakin puolisolla on avio-oikeus sellaiseen omaisuuteen, joka toisella on avioliittoa solmittaessa tai joka hänelle myöhemmin tulee. Avio-oikeus ei kuitenkaan vaikuta puolisoihin avioliiton aikana. Avio-oikeus ei muuta puolisoiden omaisuuden omistussuhteita eikä synnytä puolisoiden välille yhteisomistusta. Avio-oikeus tulee kyseeseen ainoastaan avioliiton päättyessä, kun toimitetaan puolisoiden välinen ositus.
Avio-oikeuden tarkoituksen on tasata puolisoiden välisiä mahdollisia varallisuuseroja avioliiton päättyessä. Avio-oikeuden taustalla ovat historialliset syyt: ennen naisten työssäkäynti oli harvinaisempaa ja omaisuus kertyi useimmiten miehelle. Tätä tilannetta haluttiin tasapainottaa säätämällä avioliittolakiin avio-oikeudesta.
Omaisuuden Jako Avioerossa – Ositus
Kun avioliitto päättyy avioeroon, toimitetaan puolisoiden välinen ositus. Osituksessa selvitetään ja luetteloidaan kummankin puolison avio-oikeuden alainen omaisuus, avio-oikeudesta vapaa omaisuus, puolisoiden yhteinen omaisuus ja velat.
Puolison on totuudenmukaisesti ilmoitettava varallisuutensa osituksessa. Jos puoliso salaa omaisuuttaan, riskinä on, että ositus saatetaan julistaa myöhemmin mitättömäksi. Mikäli omistusoikeudesta on epäselvyyttä, omistusoikeuden selvittämisessä noudatetaan nimiperiaatetta. Sen mukaan omaisuus kuuluu sille, jonka nimiin se on hankittu. Nimiperiaate ei kuitenkaan ole ehdoton, vaan siitä on mahdollista poiketa, jos puoliso pystyy esittämään näyttöä todellisesta omistuksesta. Esimerkiksi puolisot ovat saattaneet hankkia jotain omaisuutta yhteiseksi, vaikka se on jostain syystä merkitty vain toisen puolison nimiin.
Osituksessa tehdään laskelma, josta selviää kummankin puolison netto-omaisuus. Puolisoiden omaisuuden arvo lasketaan ositushetken käyvän arvon mukaan. Velkoja ei osituksessa makseta, mutta ne otetaan huomioon puolisoiden netto-omaisuutta laskiessa.
Kun kummankin puolison netto-omaisuus on laskettu, puolisoiden netto-omaisuudet lasketaan yhteen. Sitten yhteenlaskettu netto-omaisuus jaetaan kahtia. Tätä kutsutaan avio-osaksi.
Sen puolison, jonka omaisuus on suurempi kuin avio-osa, on maksettava vähemmän omistavalle tasinkoa, niin paljon, että kummankin osuudet tulevat yhtä suuriksi. Lähtökohtana on, että tasingon maksaja päättää itse, mitä avio-oikeuden alaista omaisuuttaan hän toiselle antaa. Tasingon saa myös aina halutessaan maksaa rahana.
Ositusperusteen syntyhetki ratkaisee sen, mitä omaisuuttaa osituksen piiriin kuuluu. Avioerossa ositusperuste on erohakemuksen vireille tulo. Erohakemuksen vireille tulon jälkeen puolisoille tullut omaisuus ei kuulu enää osituksen piiriin.
Ositus voidaan tehdä joko sopimusosituksena tai toimitusosituksena. Suurin osa osituksista on sopimusosituksia. Sopimusosituksessa puolisot toimittavat osituksen itse keskenään tai asiamiesten avulla. Mikäli sopimusosituksen tekeminen ei onnistu, tuomioistuin voi jommankumman puolison vaatimuksesta määrätä pesänjakajan toimittamaan osituksen. Tätä kutsutaan toimitusositukseksi.
Omaisuuden Jako Avioerossa – Avioehto
Puolisot voivat ennen avioliiton solmimista tai sen aikana sopia, että heillä ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen. Tätä sopimusta kutsutaan avioehdoksi. Avioehdon ansiosta omaisuuden jako avioerossa on usein helpompi.
Avioehdon on oltava päivätty, allekirjoitettu ja kahden todistajan todistama. Jotta avioehto tulee voimaan, se on lisäksi rekisteröitävä jommankumman puolison kotipaikan maistraatissa. Avioehtoa ei voi tehdä yksipuolisesti, vaan se voidaan tehdä vain puolisoiden yhteisellä päätöksellä. Puoliso ei myöskään voi yksipuolisesti muuttaa jo tehtyä avioehtosopimusta, vaan siihenkin tarvitaan yhteinen päätös.
Avioehdossa puolisot voivat sopia, että heillä ei ole lainkaan avio-oikeutta mihinkään toisen puolison omaisuuteen. Puolisot voivat myös sopia, että kummallakaan ei ole avio-oikeutta tiettyyn toisen omaisuuteen. Lisäksi puolisot voivat sopia, että vain toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta.
Avioehdolla voidaan määrätä sellaisesta omaisuudesta, joka puolisolla on avioehtoa tehtäessä tai omaisuudesta, jonka hän myöhemmin saa.
Jos aviopuolisoilla on avioehto, avioerossa ei suoriteta lainkaan ositusta, vaan tehdään omaisuuden erottelu. Tällöin kumpikin puoliso pitää oman omaisuutensa eikä tasinkoa makseta. Jos puolisoilla on osittainen avioehto, ositus suoritetaan siltä osin, kun avio-oikeus on olemassa.
Avio-oikeudesta vapaa omaisuus
Omaisuus voi olla avio-oikeuden ulkopuolista myös muusta syystä. Esimerkiksi testamentissa tai lahjakirjassa voidaan määrätä, että omaisuuden saajan aviopuolisolla ei ole avio-oikeutta kyseiseen omaisuuteen. Myös vakuutuksenottaja voi tehdä tällaisen määräyksen edunsaajansa aviopuolisosta.
Lisäksi avioliittolain mukaan luovuttamattomiin tai muutoin henkilökohtaisiin oikeuksiin sovelletaan avio-oikeutta vain rajoitetusti. Tällaisia ovat esimerkiksi tekijänoikeudet julkaisemattomiin teoksiin ja lakisääteiset työeläkeoikeudet.
Osituksen sovittelu
Ositusta voidaan avioliittolain mukaan sovitella, jos se muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Pääsääntönä on, että ositus toteutetaan edelle mainitulla tavalla. Osituksen sovittelu on poikkeus, joka tulee kyseeseen vain selvissä kohtuuttomuustilanteissa. Tuomioistuin ei ryhdy sovitteluun koskaan viran puolesta, vaan sitä on aina vaadittava.
Osituksen sovittelua harkittaessa otetaan huomioon avioliiton kesto, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi sekä muut näihin verrattavat seikat.
Sovittelu voi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun kyseessä on lyhyt avioliitto ja vähemmän omistava puoliso saisi sen perusteella selkeän taloudellisen edun.
