Rikosoikeuden yhteiskunnallinen tehtävä
Rikosoikeus on kaikista oikeuden aloista kansalaisille se kaikkein tutuin. Rikoksista uutisoidaan jatkuvasti ja rangaistuksen riittävyydestä käydään keskustelua. Tiedotusvälineet ovat tuoneet rikosoikeuden kansalaisten olohuoneisiin. Tästä huolimatta kansalaiskeskustelussa tulee aivan liian harvoin esille, mikä todella on rikosoikeuden tehtävä yhteiskunnassa. Onko rikosoikeuden tavoitteena pelkästään määrätä korkeita rangaistuksia? Parantaako rikosoikeus kansalaisten turvallisuutta?
Rikosoikeuden kannalta keskeisin laki on rikoslaki (19.12.1889/39). Rikoslain 1 luvussa on säädetty siitä, milloin rikoksiin sovelletaan Suomen lakia. Rikoslain 1 luvun 1 §:n mukaan Suomen lakia sovelletaan Suomessa tehtyyn rikokseen. Rikoslain 1 luvun 3 §:n mukaan Suomen lakia sovelletaan Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, joka on kohdistunut Suomeen.
Rikosoikeus on kansainvälistyvä oikeudenala. Suomen lain ohella rikosoikeutta sääntelevät EU-oikeudelliset ja kansainväliset normit. Esimerkiksi kansainväliset ihmisoikeudet vaikuttavat siihen, millä tavalla viranomaisten on kohdeltava rikoksen uhria ja rikoksesta syytettyä. Suomen rikosoikeudessa ei kuitenkaan tunneta niin sanottua kulttuurista puolustusta eli omaan kulttuuritaustaan vetoaminen ei vapauta ketään rangaistuvastuusta.
Rikosoikeudellinen Vastuu
Rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15-vuotiaana. Alle 15-vuotitaita ei voi asettaa syytteeseen ja tuomita rikoksesta. Alle 15-vuotiaat vastaavat kuitenkin aiheuttamastaan vahingosta. Lisäksi heistä tehdään lastensuojeluilmoitus ja heidän asiansa käsitellään yhdessä sosiaaliviranomaisten kanssa.
Rikosoikeudessa on vanhastaan noudatettu ultima ratio-periaatetta, jonka mukaan rikosoikeus on viimesijainen keino puuttua ja ratkoa ihmisten välisiä konflikteja. Valitettavasti lainsäätäjä ei ole ottanut ultima ratio-periaatetta aina vakavasti, vaan vanhasta tottumuksesta rangaistusuhka liitetään useimpiin lakeihin.
Rikosoikeuteen kuuluu rikosprosessi, jonka tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisten vastuun toteutumisesta panemalla rikosoikeudelliset sanktiot täytäntöön. Rikosprosessissa on olennaista huolehtia myös rikoksesta epäillyn ja syytetyn oikeuksista. Tämä on kuitenkin enemmän rikosprosessiin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuin rikosoikeuteen liittyvä kysymys. Keskeisiä rikosprosessioikeudellisia periaatteita ovat kaksoisrangaistavuuden kielto ja itsekriminointisuoja. Ketään ei saa tuomita samasta teosta kaksi kertaa. Jos tuomioistuin on todennut A:n syyllistyneen tappoon, ei tapausta koskevaa kannetta voi enää myöhemmin saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Kyse on niin sanotusta kaksoisrangaistavuuden kiellosta, josta käytetään latinankielistä termiä ne bis in idem. Rikoksesta syytetyn ei tarvitse myötävaikuttaa oman syyllisyytensä toteen näyttämiseen (itsekriminointisuoja). Syyttäjän on näytettävä syyte toteen. Tuomioistuin harkitsee vapaan todistusperiaatteen mukaisesti, mitä asiassa on näytetty toteen tai jäänyt toteen näyttämättä.
Rikosoikeudella on ihmisten käyttäytymistä ohjaava vaikutus. Jos laissa rikoksiksi määritellyistä teoista ei seuraisi vastuuta, tekojen luokitteleminen rikoksiksi menettäisi käytännössä merkityksensä. Sanktiot heijastavat yhteiskunnassa vallitsevia arvoja. Esimerkiksi seksipalvelujen myynnin tai huumausaineiden kieltäminen osoittaa lainsäätäjän suhtautuvan niihin kielteisesti. Rikosoikeuden on kehityttävä jatkuvasti vastaamaan yhteiskunnan kehitystä. Esimerkiksi tietotekniikan kehittyminen luo uusia mahdollisuuksia harjoittaa rikollista toimintaa, johon voidaan puuttua muuttamalla lainsäädäntöä. Hyvänä esimerkkinä toimii aikaisemmin tuntematon vahingonteon muoto datavahingonteko, joka lisättiin rikoslain 35 lukuun vuonna 2015. Rikoslain 35 luvun 3a §:n mukaan:
”Joka toista vahingoittaakseen oikeudettomasti hävittää, turmelee, kätkee, vahingoittaa, muuttaa, saattaa käyttökelvottomaksi tai salaa tietovälineelle tallennetun tiedon tai muun tallennuksen taikka tietojärjestelmässä olevan datan, on tuomittava datavahingonteosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.”
Rikosoikeus Tosielämässä
Tosielämässä tilanteet eivät ole läheskään aina mustavalkoisia, vaan henkilö joutuu toisinaan puolustautumaan itseään kohdistuvaa hyökkäystä vastaan tai rikkomaan ikkunan päästäkseen ulos palavasta talosta. Hyökkäystä vastaan puolustautuminen tai ikkunan rikkominen voi olla välttämätöntä. Tällaisissa tilanteissa tuntuisi kohtuuttomalta tuomita henkilö rangaistukseen. Tämän vuoksi rikoslaissa on säännelty niin sanotuista vastuuvapausperusteista.
Rikokseen syyllistynyt henkilö voi vapautua vastuusta, mikäli tapaukseen soveltuu jokin rikoslain 4 luvussa säännelty vastuuvapausperuste. Klassinen esimerkki vastuuvapausperusteesta on hätävarjelu. Kysymys on siitä, että henkilö on puolustanut omaa henkeään eikä ole ylittänyt voimankäytön rajoja. Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat, kyseessä on hätävarjelun liioittelu. Hätävarjelun liioittelun kohdalla tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista. Jos A käy B:n kimppuun hakkaamalla tätä nyrkein ja B lyö kerran takaisin ja pakenee paikalta, kyseessä on todennäköisesti hätävarjelu. Jos B sen sijaan lyö A:ta takaisin veitsellä, kyseessä on hätävarjelun liioittelu.
Korkeimman oikeuden tapauksessa KKO 2019:48 A oli B:n häneen kohdistamalta pahoinpitelyltä puolustautuakseen lyönyt tätä puukolla kaulaan. A:n syyksi oli luettu hätävarjelun liioitteluna tehty pahoinpitely. Korkein oikeus katsoi, että vaikka teossa oli käytetty teräasetta ja B:lle oli aiheutunut vakava vamma, A ei ollut teon vaikuttimet ja muut seikat huomioon ottaen velvollinen suorittamaan B:lle korvausta kärsimyksestä. Korkein oikeus totesi, että ”yksin rikosnimikkeen perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksen vakavuudesta, vaan arviointi on tehtävä tapauskohtaisesti teon sisältämän ihmisarvon loukkauksen olennaisuutta silmällä pitäen. Arvioinnissa merkitystä on myös teon motiivilla.”
Rikosoikeus & Vastuuvapaus
Vastuuvapausperusteisiin luetaan myös kieltoerehdys. Rikoslain 4 luvun 2 §:n mukaan tekijä on rangaistusvastuusta vapaa, jos hän erehtyy pitämään tekoaan sallittuna, ja jos erehtymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana seuraavien seikkojen vuoksi: 1) lain puutteellinen tai virheellinen julkistaminen; 2) lain sisällön erityinen vaikeaselkoisuus; 3) viranomaisen virheellinen neuvo; tai 4) muu näihin rinnastettava seikka. Mikä tahansa erehdys ei siis vapauta vastuusta, vaan vastaajan on kyettävä osoittamaan erityisiä syitä sille, että hän on erehtynyt pitämään tekoaan sallittuna. Kieltoerehdys on osoitus siitä, että lainsäätäjän vastuulla on huolehtia lainsäädännön selkeydestä ja viranomaisilla on velvollisuus pidättäytyä virheellisen tiedon antamisesta. Pelkkä tietämättömyys lain sisällöstä ei kuitenkaan vapauta vastuusta, vaan kansalaisilla on velvollisuus noudattaa lakia.
Rikosoikeuden yhteiskunnallisena tehtävänä voi pitää yleisestä turvallisuudesta huolehtimista. Ihmiset voivat luottaa siihen, että yhteiskunta rankaisee niitä, jotka ovat toimineet väärin. Moraalikäsitysten vahvistajana rikosoikeus on kuitenkin riittämätön. Toisinaan rikosoikeus voi joutua jopa vastakkain moraalin kanssa. Esimerkiksi kaivinkoneisiin kahliutuneet ympäristöaktivistit eivät välttämättä ymmärrä, miksi heitä rangaistaan luonnon suojelemisesta. Vaikka rikosoikeus heijastaa yhteiskunnassa vallitsevia arvoja, laki ja moraali eivät ole sama asia.
Rikosoikeus eroaa muista oikeudenaloista siinä, että rikosoikeuden on jatkuvasti oikeutettava olemassaolonsa. Tämä johtuu siitä, että valtio ei voi riistää kansalaisilta heidän vapauttaan ja/tai omaisuuttaan ilman pätevää perustetta. Vaikka rikosoikeuden tarkoituksena on ylläpitää vakautta ja turvallisuutta, se voi myös aiheuttaa turvattomuuden tunnetta, mikäli sen avulla loukataan kansalaisten perus-ja ihmisoikeuksia ilman hyväksyttävää syytä. Hyväksyttävänä ei voitaisi pitää esimerkiksi sitä, että poliisi hakee kansalaisen tämän asunnolta poliisiasemalle kuulusteluun tai takavarikoi tämän omaisuutta ilman perusteltua syytä. Kansalaisten turvallisuuden tunnetta voi parantaa esimerkiksi siten, että tiedotetaan kansalaisia entistä paremmin heidän oikeuksistaan ja käytetään pakkokeinoja vain silloin kuin se on välttämätöntä. Tehokkaan rikosoikeudellisen kontrollin ja pakkokeinojen vastapainona yhteiskunnan on huolehdittava jokaisen perus-ja ihmisoikeuksista.
